Edorf - Kolmetoista

parhain ikinä. Kolmetoista Luen elämäni tähtiin piirretyistä kuvista Kuolleiden mielistä, imetyistä unista Puheeni virtaa auki viilletyistä huulista Minä synnyin hirtetystä ruumiista Ryömin kohdusta kylmään maailmaan Otin äidikseni synkän taivaan Ei rintaa josta saada ruokani Join verta ja söin napanuorani En koskaan oppinut ihmisten kieltä Omistanut normaalin ihmisen mieltä Pysyin poissa niiden ihmisten tieltä Ja tiedän mitä ei toiset ihmiset tiedä Tunnen joet ja metsät ja vuoret Montako henkäystä kestävät vuodet Kun meren aallot yltyvät pauhuun Minun kaikki ääneni yhtyvät lauluun kertosäe: Olen yksin, ei kukaan Ja kaikkeus, valkeus, pimeys ja onni ja ankeus Olen kauneus, rumuus ja kateus Katkeruus, hulluus ja haureus Olen yksin, ei kukaan Ja kaikkeus, valkeus, pimeys ja onni ja ankeus Olen kauneus, rumuus ja kateus Katkeruus, hulluus ja haureus Näen unia kasvoista jotka vaanivat mua puiden latvoissa Ja minä katselen halvaantuneena Kynnet ihooni tarrautuneena Puhun ikiaikaisten henkien kanssa Itseäni synkempien maassa Lausun muille tuntematonta kieltä Kuljen ennen kulkematonta tietä Kun pääsen läpi harjoituksen, oivallan Pystyn taivaltamaan ajatuksen voimalla Läpi nykyisen ja menneen ja tulevan Ja kun puhut, tunnen henkien kuulevan Äänen kosketus tuntee kun juoksen Läpi aamun, ne kutsuu mut luokseen Veren väri niinku tummunut ruoste Ne kutsuu mut luokseen ja nyt minä: kertosäe Kun ylitän rajan Yhdistän ajan Ja paikan synnytän maailman Uudeksi Sieluni silmän lumeksi (2x) Muinainen, entinen, nykyinen, tuleva Puhuva, tunteva, näkevä, kuuleva Satava, palava, jäätävä, tuuleva Silmällä, korvalla, iholla, huulella (2x) kertosäe.